foto

foto

torstai 23. kesäkuuta 2016

-Kuinka vahva olet? Opetus lopussa.

Sirkuksen eläintenkouluttaja saa pidetyksi norsun paikoillaan hyvin yksinkertaisella keinolla: kun norsu on vielä nuori, hän sitoo sen yhdestä jalasta vankkaan puunrunkoon. Pieni norsu ei pääse irti vaikka kuinka tempoilisi. Vähitellen se tottuu ajatukseen, että runko on sitä vahvempi.

Kun norsu on jo täysikasvuinen ja saanut valtavat voimat, ei tarvitse kuin kietoa naru sen jalkaan ja sitoa naru pieneen puuhun, niin se ei edes yritä päästä vapaaksi, koska se muistaa koettaneensa monta kertaa onnistumatta.

Norsun tavoin meidänkin jalkamme on sidottu johonkin heiveröiseen. Koska me kuitenkin olemme jo lapsesta saakka tottuneet puunrungon voimaan, emme uskalla tehdä mitään. Emme tiedä, että tarvitsisimme vain hieman rohkeutta, niin pääsisimme vapaiksi.

                                                                                                                                                                 Paulo Coelho - Maktub

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Juurikin näin, itse ainakin jäin heti pohtimaan asiaa omalla kohdallani. Kaikenlaista sitä löytääkin!

      Mukavaa päivää ja tulevaa viikkoa!

      Poista
  2. Hyvä teksti. Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ainakin jättää hieman mietteliääksi!
      Kiitos paljon! Rentouttavaa juhannusta sinnekin!

      Poista

-Kiitos paljon! Nauti päivästäsi!