Onneksi olkoon hyvin tehdystä työstä! Ai mistä? - No kuluneesta viikostasi!

Pienistä onnistumisistasi niin töiden, kuin kotiaskareidenkin äärellä. Itsesi ylittämisestä niin työn puhteiden, kuin kotitöidenkin äärellä. Miten paljon oletkaan saanut aikaiseksi!

Taas jälleen kerran.

Taputapas itseäsi olalle, niin kuin onnistuneelle toverille on tapana tehdä. Kerro ja muistuta samalla itsellesi - vaikka ääneenkin - mitä asioita olet jälleen kerran kuluneellakin viikolla saavuttanut. Se voi olla mitä vain! Jotain niin pientäkin, ettet tule välttämättä sitä ajatelleeksi. Myöhemmälle lykätty soitto, sähköposti tai muu asia, jonka sait viimein hoidettua. Puhumattakaan siitä murheellisesta tiskikasasta, jonka sait lopulta siivottua.

Onneksi olkoon siitä, että jälleen tälläkin viikolla olit ymmärtäväinen ja kärsivällinen erilaisten ihmisten kanssa. Kuuntelit ja rohkaisit muita ihmisiä. Olit läsnä ja annoit omaa aikaasi arjen sekamelskan keskellä. Pysähdyit toisen ihmisen äärelle, juuri kun hän sitä eniten tarvitsi.

Onnittelen sinua myös siitä, että uskalsit ottaa omaa aikaa itsellesi ja tehdä itsellesi tärkeitä asioita. Siitä, että muistit nauraa ja hymyillä arjessasi. Hupsutella ja leikitellä. Nauraa itsellesi ja kommelluksillesi.

- Olit oma itsesi muita ja sinua itseäsi varten. Muuta ei tarvita.

Olen ylpeä sinusta.