foto

foto

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Good vibes + tehtävä Sinulle!

Arjen onnenmuruset ovat usein täysin yllättäviä! Olenkin listannut tähän viikon kohokohtiani, sillä sieltähän se onni löytyy. Ruman kauniin arjen keskeltä.

Tuntemattomien ihmisten kohteliaisuus arjen tohinassa: oven aukaisut, naapurien tervehdykset, kohteliaisuus bussissa.
Katusoittaja saa ohikulkijat rennommalle mielelle svengaavassa musiikissaan.
Itseään fiksumpi ystävä + muut ihanat rakkaat. Ja uusiin ihmisiin tutustuminen!
Ihmiset kävelemässä upeassa auringonpaisteessa silmin nähden tyytyväisinä.
Vanhempi lady pukeutuneena Bob Marleyn kirkkaanväriseen paitaan.

Innostuneet ja puheliaat feissarit väijymässä ohikulkijoita hyökkäysmuodostelmassa.
Asiakaspalvelija, joka kesken pahimman työraadannan antaa hyvää palvelua kiireestään huolimatta.
Spontaani juttutuokio portugalilaisen insinöörin kanssa (koska myöhästyin kaukojunasta minuutilla).
Ruttunaamakoira lyllertämässä kahvilan lattialla, pyörittäen talutushihnansa tuolin ympäri.
Kenkien kiillottaminen, sekä onnistuminen uusissa ruokalajeissa.

Hyvä olo, kun kalenterissa on tulevalle viikolle runsaasti iloisia hetkiä.
Ympärillä näkyvä piristävä kulttuurien erilaisuus ja sen kauneus.
Jumiin jääminen elektronisen lukon taakse...!
Kevään valaisemat värit eri maisemissa - tiilen hehkusta koivun vaaleaan hohtoon.
Likaiset ikkunat auringonpaisteessa. ❤

Päätänkin omistaa tulevan viikkoni hyvien asioiden huomioimiseen!
Arkifiiliksemme muodostuu sellaiseksi, kuin mihin kiinnitämme huomiomme.

TEHTÄVÄ Sinulle: Kirjoita arjen kohokohtasi tältä viikolta (tulevan sunnuntain 10.4. kirjoitukseeni). Käyn siinä kirjoituksessa myös tämän viikon kommellukseni läpi.


Mahtavaa alkavaa viikkoa!



P.s. ...jäin tosiaan junassa elektronisen lukon taakse... en kommentoi. (Kommelluksia on siis tälläkin viikolla luvassa!)

22 kommenttia:

  1. Anonyymi4/4/16

    Kun viikko nikotiinireseptoreideni ruokkimisen jälkeeni voin todeta vetäväni keuhkot täyteen raikasta kevät ilmaa ja puhaltavani ulos Riki Sorsan sanoin ahdistusta: Lopetinko liian myöhään. Hyvästäkin löytää häivähdyksen huonoa....

    GiftOfFaith

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hyvä!
      - juuri henkilökohtaisia asioita hain. Itse en polta, mutta monelle se on henkireikä. Minun paheeni on taas kahvin juonti kahden ihmisen edestä!
      Kielletty hedelmä on helpoin keino hyvään oloon...

      Poista
    2. Monella tavalla tulkittava on hyvä kommenttisi.
      Kaikkea hyvää tulevaan viikkoosi!

      Poista
  2. Anonyymi4/4/16

    Kohokohtia löytyy ainakiin pienen vastoinkäymisten jälkeen ja paljon muutenkin.Kirjoitanko nää omaan blogiini ja sieltä sitten luet, niinkö ? Otan haasteen vastaan, kiva jutttu.

    unelmikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastoinkäymiset muistuu mieleen liiankin helposti, sen sijaan koskaan ei tule ainakaan omalla kohdalla alleviivattua arjen pieniä onnenhippusia!

      Minun sunnuntain 10.4. kirjoitukseen, eli nyt siihen asti pidetään korvat ja silmät auki. Sunnuntaina kirjoitetaan ylös tänne blogiini kaikkien iloiset hetket yhteen!

      Tottakai omaankin blogiin saa kirjoittaa, olisi vain hauska koota jokaisen näköiset kommellukset yhteen.

      Esimerkiksi Anteron hetki oli nerokas! Yhdessä saamme parempaa luettavaa aikaiseksi!

      Poista
  3. Anonyymi4/4/16

    Ostin vahingossa pussillisen makeita popcorneja, jotka olivat pahoja. Näin osattoman tonkimassa roskiksesta syötävää. Mies ehti hävitä, mutta suljin pussin huolella ja laitoin sen saman roskiksen viereen. Kävin myöhemmin tarkistamassa, popcornit olivat hävinneet parempiin suihin.

    antero

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli yksinkertaisuudessaan ja pienieleisyydessään mitä huikein!

      Hyvä Antero!

      Poista
  4. Anonyymi4/4/16

    Kevään ensimmäinen kiiltokärpänen, kirkkaan sininen, istumassa kirkkaan sinisen auton katolla.

    Lemmikkikotilot suutelemassa tuntikausia.

    Polkupyörän rasvaus ja ensimmäinen pyörälenkki talven jälkeen.

    Lahjaksi saadut ikivanhat farkut joiden koko on täydellinen ja kangas pehmeäksi kulunut.

    Se että pystyn juoksemaan. Vuosiin en pystynyt, en askeltakaan.

    etanaatio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hienoja, hymy tuli ainakin minulle tästä!

      -sinistä, lempeä, polkupyörää, farkkua, juoksuaskelia...

      Kiitos, että tartuit haasteeseen!

      Viimeinen on huikea, mahtavaa!!

      Poista
  5. Anonyymi4/4/16

    Mitään todella erikoista ei nyt mieleeni satu, mutta kyllä päivä alkoi mahtavasti kun lauantai aamuna lähdin kävellen töihin ja aurinko valaisi matkaani koko sen ajan, päivän iloisuus ja energia tarttuivat aurinkolta minulle, vaikka ihan liian aikaisin piti olla liikenteessä jos minulta kysytään...

    Qaws

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "vaikka ihan liian aikaisin piti olla liikenteessä jos minulta kysytään..."

      haha, mahtava! Tähän samaistuu useana aamuna itse kukin.

      Auringonpaiste tekee kyllä onnellisemmaksi, ihmekös me suomalaiset hieman jurotetaan harmaalla säällä!

      Mukavaa päivänjatkoa!

      Poista
  6. Anonyymi4/4/16

    Sunnuntai oli harmaa ja aamusta peräti hiukan tihkusateinen. Sää ei houkutellut ulos, mutta menin kuitenkin. Mieheni kanssa pilkottiin puita kahteen pekkaan aimo läjä. Siitä tuli hyvä mieli. Aherrettiin yhdessä ja ulkona oli raikas keväinen ilma.

    Purulaari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä kertakaikkisen ihana. Voih että, ihan huokailen ruudun toisella puolella. Tuohan kuulostaa mitä mainioimmalta sunnuntailta!
      ...pilkotun puun tuoksu.

      Mukavaa päivää!

      Poista
  7. Anonyymi5/4/16

    Minulle on jokainen päivä hyvä...toistaiseksi näin. Kohokohtia? Iloitsen jokaisesta päivästä :)

    seetha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava juttu, lisää tällaistä!

      -Mitkä pienet yksityiskohdat päivässäsi tekevät siitä niin hyvän?

      Voit kirjoittaa nyt tai sunnuntain kirjoitukseeni.

      Mukavaa päivänjatkoa!

      Poista
  8. Anonyymi5/4/16

    Laskin kirjastossa kassin tuolille pakatakseni lainakirjat siihen. Välittömästi kulman takaa tuli kiukkuisen oloinen vanhempi nainen. Hän sanoi, että hänen on pakko päästä heti istumaan tuoliin. Totesin, että ilman muuta ja väistin. Hän alkoi perustella tarvettaan selkäkivuilla. Juttelimme hetken hänen kivuistaan ja yksinäisyydestään. Hän alkoikin kertoa, kuinka reipas hän on ja kuika iloisena häntä on aina pidetty. Pieni hetki ajatustenvaihtoa ja hän jäi hymyilevänä istumaan, kun lähdin eteenpäin hyvällä mielellä minäkin.

    siruset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hieno, arjen sankaruutta! Mahtavaa, annoit varmasti koko kevään muisteltavan iloisen hetken hänelle.

      Arjen sankaruutta jatkaen!

      Mahtavaa päivää!

      Poista
  9. Anonyymi7/4/16

    Kun mies on tehnyt pitkää päivää töissä ja lapsi on kauhea uhmapesäke, kun tuntuu ettei jaksa enää yhtään valvottua yötä ja päivää hammasta purren. Se, kun pääsee sen arjen keskellä yksin lenkille.

    Takalukossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. - Toimii! Mahtava hetki!

      Aurinkoista päivää!

      Poista
  10. Anonyymi8/4/16

    Tämän viikon kohokohtia on ehdottomasti ollut kun osa pennuista on osannut oven edessä pyytää ulos tarpeileen! Mukava ensiviikolla luovuttaa uusille omistajille pentuja joilla on jo vähän käsitystä sisäsiisteydestä. Ihania kirjoituksia ja ajatelmia sinulla!

    maliska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki täynnä pienen pienten askelten ääniä, mahtavaa! Pennut ovat suloisuudessaan oikeaa silmänruokaa. Kiitos kauniista sanoistasi, jospa harjoittelun myötä kirjoitukset ja ajatukset juoksisivat paremmin.

      Mukavaa viikkoa sinne arjen tohinan keskelle!

      Poista
  11. Anonyymi10/4/16

    You actually make it seem really easy together with your presentation but I in finding this matter to be really something that I feel I would by no means understand. It sort of feels too complex and extremely broad for me. I'm looking forward for your next publish, Ill try to get the cling of it! fecffffegkeaecak

    VastaaPoista

-Kiitos paljon! Nauti päivästäsi!