foto

foto

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Voimauttavia sanoja II

Usko, että kaikissa ongelmissa piilee jotakin arvokasta. Ala sitten etsiä sitä.

Paina lujasti mieleen menestyvä kuva itsestäsi, äläkä anna sen koskaan haalistua. Mielesi pyrkii kehittämään tämän kuvan.

Kun tyhjennät iltaisin taskusi, tyhjennä myös mielesi kaikista onnettomista ajatuksista, niin alat elpyä.

Omaksu se valoisa asenne, että jos hoidat työsi niin hyvin kuin osaat, ja ajattelet ja toimit aina myönteisesti, runsaus ja yltäkylläisyys saapuvat elämääsi.




Lakkaa kuvittelemasta, että olet maailmaa hartioillasi kannatteleva Atlas. Maailma tulisi kyllä toimeen ilman sinuakin. Älä ota itseäsi liian vakavasti.

Tulet sellaiseksi kuin kuvittelet - hyväksi tai pahaksi, vahvaksi tai heikoksi, menestyväksi tai epäonnistujaksi - joten koeta aina valita positiivinen vaihtoehto.

Keksit aina idean, kunhan vain ajattelet etkä hätäänny.

Suhtaudu aina tietyin varauksin siihen, mistä tiedotusvälineet kohisevat. Tämän päivän uutisissa ei ole välttämättä mitään uutta. Lähes kaikki on jo nähty moneen kertaan ennenkin.

Jos haluat päästä jonnekin, sinun on tiedettävä, minne mennä ja kuinka sinne päästä. Sitten et vain millään ehdolla anna periksi.


-Kirjasta 366 positiivista päivää, Norman Vincent Peale. Suosittelen!

Onnenmurusia päivääsi!


Voimauttavia sanoja I
 https://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/04/voimauttavia-sanoja_17.html

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. -Kirjasta 366 positiivista päivää, Norman Vincent Peale. Suosittelen!

      Unohdin mokoma merkitä lähteen tähän kirjoitukseen, ensimmäisessä se oli. Kiitos paljon Satu!

      Ihanaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Una! -Kirjasta 366 positiivista päivää, Norman Vincent Peale. Suosittelen!

      Auringonsäteitä viikkoosi!

      Poista
  3. Vielä kun tietäisi, mitä elämältään haluaisi... Ikuisuusongelma =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sepä se! Siinäpä vasta riittääkin miettimistä!

      Ihanaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  4. Ihana kirjoitus ja niin totta. Mukavaa viikkoa Isla Sofia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta viestistäsi!

      Mahtavaa päivää!

      Poista
  5. Kertakaikkiaan pysähdyin tähän lauseeseen: Keksit aina idean, kunhan vain ajattelet, etkä hätäänny. Kerta kaikkiaan hieno ajatus. Koskettaa ainakin minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Aina maltti on valttia, miten kulunut lausahdus se onkaan! Itsekin pidän juuri tästä lausahduksesta.

      Kaikkea ihanaa viikkoosi!

      Poista

-Kiitos paljon! Nauti päivästäsi!